NAISIIN KOHDISTUNUT VÄKIVALTA 2005
OPTL:n julkaisuja 225
ISBN 951-704-329-7
ISSN 0357-0126
Julkisuuteen 15.12.2006 klo 10.00
Minna Piispa & Markku Heiskanen & Juha Kääriäinen & Reino Sirén
Ensimmäinen erityisesti naisten kokemaa väkivaltaa kartoittava tutkimus toteutettiin vuonna 1997. Kyseinen tutkimus ”Usko, toivo, hakkaus” vaikutti osaltaan siihen, että naisten kokema väkivalta nousi entistä voimakkaammin julkiseen keskusteluun. Vaikka ilmiöön on viime vuosina kiinnitetty enemmän huomiota, edelleen suuri osa naisiin kohdistuvasta väkivallasta jää ilmoittamatta poliisille ja siten myös tilastojen ulkopuolelle. Tarve kartoittaa naisten uhrikokemuksia kyselyn avulla ei siten ole vähentynyt.
Tässä tutkimuksessa raportoidaan uuden, vuonna 2005 toteutetun naisuhritutkimuksen tuloksia. Tutkimuksen kohteena on paitsi naisiin kohdistuvan väkivallan määrä ja piirteet myös naisten väkivaltapelot ja kontaktit auttaviin tahoihin. Tutkimus sisältää myös tietoja väkivallan kehityksestä vuoteen 1997 verrattuna.
Takaisin