| Laitoksen esittely | Tekstiversio |
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on vuonna 1974 perustettu oikeusministeriön hallinnonalan sektoritutkimuslaitos. Laitoksen edeltäjä oli vuonna 1963 perustettu Kriminologinen tutkimuslaitos. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain (1139/2007) mukaan tutkimuslaitoksen tehtävänä on 1) harjoittaa riippumatonta oikeuspoliittista tutkimusta huomioonottaen oikeusministeriön ja yhteiskunnan tietotarpeet, 2) seurata oikeusoloja ja rikollisuutta sekä analysoida niitä ja raportoida niiden kehityspiirteistä, 3) ylläpitää ja edistää kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä oikeuspoliittisessa tutkimuksessa, 4) julkaista ja välittää oikeuspoliittista tutkimustietoa sekä 5) osallistua oikeuspoliittiseen tutkijakoulutukseen yhteistyössä yliopistojen kanssa. Laitoksen tutkimustoiminta on monitieteistä ja sille on leimallista yhteiskuntatieteellisen ja oikeudellisen näkökulman yhdistäminen. Laitoksella on kaksi julkaisusarjaa (tutkimukset ja tutkimustiedonannot). Lisäksi laitos julkaisee erillistä verkkotiedotetta.
Oikeuspoliittista tutkimuslaitosta johtaa ylijohtaja. Hän vastaa laitoksen toiminnan tuloksellisuudesta, päättää laitoksen yleisistä toimintalinjoista sekä nimittää laitoksen henkilökunnan. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja on professori Tapio Lappi-Seppälä.
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos jakaantuu kahteen tutkimusyksikköön, kriminologiseen yksikköön ja yleiseen yksikköön. Lisäksi laitoksessa toimii hallintoyksikkö. Kriminologinen yksikkö on keskittynyt kriminologiseen ja kriminaalipoliittiseen tutkimukseen ja yleinen yksikkö oikeussosiologiseen ja oikeuspoliittiseen tutkimukseen.
Oikeuspoliittisella tutkimuslaitoksella on 17 virkaa. Lisäksi tutkimushankkeisiin palkataan määräaikaisia projektitutkijoita ja tutkimusavustajia. Laitoksella työskentelevän henkilökunnan määrä vaihteleekin 20 ja 30 välillä. Laitoksen tutkimus on monitieteistä ja tutkijoiden tausta vaihtelee. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijoilla taustakoulutuksena on muun muassa oikeustiede, sosiologia, kasvatustiede, hallintotiede, tilastotiede ja kuluttajaekonomia.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkilöstö on korkeasti koulutettua. Viimeisen kymmenen vuoden ajan laitoksella on erityisesti panostettu henkilökunnan kouluttautumiseen, ja kannustettu tutkijoita akateemiseen jatkokouluttautumiseen. Korkea koulutus osaltaan myös takaa tutkimuslaitoksen toiminnan tieteellisen relevanssin ja tutkimuksen laadun. Laitoksen 17:stä vakinaisesta viranhaltijasta yhdeksän on dosentteja.
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on valtion pienin sektoritutkimuslaitos. Sen budjettirahoitus on noin 1,5 miljoonaa euroa. Lisäksi ulkopuolista rahoitusta on noin 200 000 - 300 000 euroa vuosittain. Ulkopuolisella rahoituksella toteutetaan yhteisrahoitteisia projekteja. Varsinaista tilaustutkimusta laitoksella ei ole. Oikeusministeriö tulosohjaa laitosta.
Laitoksen tutkijat julkaisevat laitoksen julkaisusarjoissa noin 15 tutkimusta vuosittain. Erilaisia artikkeleita aikakauskirjoissa, kokoomateoksissa ja lehdissä julkaistaan vuodessa hieman alle 100. Laitoksen tutkijat pitävät noin 100 esitelmää vuosittain. Lisäksi laitoksen henkilöstöllä on lukuisa määrä erilaisia asiantuntija- ja luottamustehtäviä valtionhallinnossa ja tieteen piirissä.